Koneyrittäjien Suominen:
Metsänparannuksen yhteishankkeet tarvitsevat kokoonjuoksijan

30.10.2021

Otso Metsäpalveluiden konkurssi osoittaa, että metsätaloudelle tärkeiden metsänparannustöiden yhteishankkeiden kokoonjuoksu on laji, jolle ei löydy markkinoilta maksajia. Laajojen, useiden tilojen yhteisten metsänparannushankkeiden koolle saaminen tulisi siksi tehdä julkisin varoin, totesi puheenjohtaja Markku Suominen Koneyrittäjien liittokokouksen avajaisissa Vaasassa. 

–Ammattitaitoinen kokoonjuoksija voisi olla Suomen metsäkeskus tai Maanmittauslaitos. Maanmittauslaitoksen tekemissä tilusjärjestelmissä on valmis toimiva malli hankkeiden kokoonjuoksuun, Suominen totesi.

Etenkin suometsien hoidossa ympäristösyyt vaativat jopa valuma-aluekohtaista toteutusta; samoin merkittävissä tiehankkeissa on kymmeniä osakkaita. Kansantalouden kannalta on tärkeää, että nimenomaan yhteishankkeina toteutettavat metsänparannustyöt ovat Kemera-tukien käytössä etusijalla. Suominen muistutti, että Kemera-tuet on alun perin tarkoitettu juuri laajojen, useiden tilojen yhteishankkeisiin.

Avatessaan Vaasan liittokokouksen Suominen kiirehti myös turveyrittäjien tukipakettia.

–Turpeen alasajo koskettaa erityisesti tätä seutukuntaa. Keväällä päätetystä turpeen tukipaketista ei ole vielä tullut yhtäkään euroa yrittäjille asti. Näkyvissä ovat ainoastaan vuodenvaihteessa voimaantulevat määräaikaiset veromuutokset, joilla helpotetaan jossain määrin pieniä lämpölaitoksia ja niille turvetta toimittavia.

–Nyt näyttää siltä, että turvetuotannosta luopumistuki ja turvetuotannon erikoiskaluston romutusavustus saataisiin vihdoin voimaan vuoden loppuun mennessä. Tämän aikataulun on syytä pitää, totesi Suominen.

Lisätietoja: Markku Suominen, puh. 0440 794 977

Koneyrittäjät on energia-, maarakennus- ja metsäalan koneyrittäjien valtakunnallinen yrittäjä- ja työnantajajärjestö.

Koneyrittäjät - Koneyrittäjät ja Finnmetko Oy

puh. 040 900 9410

Toimisto
avoinna klo 8.30 - 16.00
kesäaikaan 8.30 - 15.00
Sitratie 7
00420 Helsinki
etunimi.sukunimi@koneyrittajat.fi
Toimihenkilöiden yhteystiedot

Aluetoimistot:
Arvi Kariston katu 7
13100 Hämeenlinna
puh. 040 9009 419

Tietosuojaseloste.

Medialle

Tiedotteet