Etusivu > Medialle > Tiedotteet

Tiedote 26.1.2021 klo 15:22

Nyt, jos koskaan, ei ole aika heikentää työllisyyttä puuttumalla kotitalousvähennykseen

Kotitalousvähennykseen liittyvä keskustelu uhkaa lähteä lapasesta ja sen positiiviset ulkoisvaikutukset ovat jääneet tarkastelun ulkopuolelle. Päätöksenteon pohjaksi tarvitaan tehtyä monipuolisempaa tarkastelua, muistuttaa Koneyrittäjien toimitusjohtaja Matti Peltola.

Valtion taloudellinen tutkimuslaitos VATT ja Palkansaajien tutkimuslaitos ovat julkaisseet kotitalousvähennystä koskevan tutkimuksen. Sen perusteella kotitalousvähennyksen työllisyysvaikutukset jäävät vähäisiksi. Selvityksessä itsesäänkin todetaan tutkimuksen heikkoudeksi tutkimuksen sijoittuminen samaan aikaan tapahtuneen finanssikriisin kanssa.

Remonttialan tarkastelussa verrokiksi on valittu autokorjaamoala, jolla kysyntä on selvästi remonttialaa joustamattomampi. Autot korjataan heti kolarin jälkeen vakuutuksista ja vian tullen käyttökuntoon muutoinkin viipymättä, kun taas kodon remontteja siirretään taloustilanteen mukaan. Esimerkiksi tammikuun 2010 kolarisuma erottuu silmiinpistävästi tutkimuksessa.

Kotitalousvähennyksen heijastusvaikutuksia aluetyöllisyyteen ja ympäristöön ei saa unohtaa.

-    Kotitalousvähennys madaltaa kynnystä teettää esimerkiksi haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien remontteja. Vuonna 2019 arvioitiin haja-asutusalueilla olevan uusimista vailla noin 42 000 vakituisen asunnon ja 56 000 mökin jätevesijärjestelmää, Peltola toteaa.

Sopii pohtia, mikä esimerkiksi olisi parempi tapa kannustaa haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien uudistamiseen. Vero-ohjauksessa kustannus jaettua tukieuroa kohden on prosentin osia verrattuna suorien tukimuotojen vaatiman tuen toteutuskustannuksiin.

Kotitalousvähennys on näkynyt Koneyrittäjien jäsenyrityksissä myös alueellisesti lisääntyneinä omakotitalojen perustuksien salaojitus- ja piharemonttien käynnistämisinä. Esimerkiksi konetyöalojen yksinyrittäjät kertovat, että kotitalousvähennystä hyödynnetään alueellisesti parhaimmillaan 10–15 prosentissa vuoden urakoista.

-    Jos näitä urakoita ei tehtäisi, se voisi olla kuolinisku monelle pienelle koneyritykselle, Peltola pohtii.

Lisätiedot:     toimitusjohtaja Matti Peltola, puh. 040 900 9412

Koneyrittäjät ry on energia-, maarakennus- ja metsäalan koneyrittäjien valtakunnallinen yrittäjä- ja työnantajajärjestö.

 

Koneyrittäjät - Koneyrittäjät ja Finnmetko Oy

puh. 040 900 9410

Toimisto
avoinna klo 8.30 - 16.00
kesäaikaan 8.30 - 15.00
Sitratie 7
00420 Helsinki
etunimi.sukunimi@koneyrittajat.fi
Toimihenkilöiden yhteystiedot

Aluetoimistot:
Arvi Kariston katu 7
13100 Hämeenlinna
puh. 040 9009 419

Tietosuojaseloste.

Medialle

Tiedotteet