Etusivu > Medialle > Tiedotteet

Tiedote 18.11.2020 klo 13.00

Selvitys: Kuntien hankintaosaaminen puutteellista – hankinnoilla kunnat kuitenkin haluaisivat lisätä elinvoimaansa

Kunnat ovat merkittäviä kone- ja kuljetuspalveluiden ostajia ja pystyvät näyttämään esimerkkiä laadukkaana hankkijana. Kunnilla on halua kehittää hankintojaan, hankittavien palveluiden laatua sekä saavuttaa niillä myönteisiä vaikutuksia alueensa talouteen. Tuoreen selvityksen mukaan kuntien hankintastrategioissa ja -osaamisessa on kuitenkin puutteita. Parhaimmillaan hankinnat ovat kunnalle elinkeinopolitiikan väline ja keino lisätä alueen elinvoimaa, mikä on syytä muistaa myös tulevissa kuntavaaleissa.

Selvityksen mukaan eniten kehittämistarpeita kuntansa hankintaosaamisessa näkivät kuntien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajistot. Tulos heijastelee sitä, että nämä vastaajat tunnistavat hankintojen aluetalousmerkityksen. Valtuustojen ja kunnan hallitusten puheenjohtajistot sekä kunnanjohtajat painottivat eniten hankintoja keinona edistää yrittäjyyttä ja elinkeinopolitiikkaa.

-    Hankinnat ovat keino toteuttaa kunnan strategisia tavoitteita, mutta se vaatii osaamista hankintojen tekijöiltä. Kunnille tulee jatkossa entistä suurempi rooli alueidensa elinvoimaisuuden ylläpitämisessä. Vastauksistakin tuli esiin, että hankinnoilla voidaan edistää alueen elinvoimaa ottamalla huomioon hankintojen aluetalousvaikutukset sekä paikalliset yritykset ja elinkeinoelämä, sanoo Koneyrittäjien toimitusjohtaja Matti Peltola.

Selvityksessä suurten kuntien vastaajat arvioivat hankintaosaamisensa paremmaksi kuin pienten kuntien vastaajat. Kone- ja kuljetusyrittäjillä on tarjota apua kuntien hankintaosaamisen kehittämiseen sekä tietoa alueellisesta/paikallisesta palvelutarjonnasta markkinoilla.

-    Tarvitaan lisää vuoropuhelua paikallisten yrittäjien kanssa, esittää Peltola.

Selvityksen perusteella kuntapäättäjillä on halu torjua harmaata taloutta kuljetushankinnoissaan, mutta osaaminen ei riitä eikä pelisääntöjä hallita. Esimerkiksi liikenneluvan tarkastamisvelvoitetta ei tunneta, vaikka lupa vaaditaan monissa kunnan tilaamissa kuljetuksissa. SKAL ja Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT ovat laatineet kuljetusasiakkaille Reilu kuljetus -oppaan, joka käy tilaajaa velvoittavan lainsäädännön läpi selkein ohjein ja esimerkein. SKAL tarjoaa opasta kuntien käyttöön:

-    Reilu kuljetus -oppaassa on tiivistetty olennainen ohjeistus kuntien kuljetuspalveluhankintoihin. Sen avulla kunnassa kuljetushankintoja tekevä pääsee helposti etenemään, SKALin toimitusjohtaja Iiro Lehtonen ehdottaa.

Myös konepalveluiden kilpailuttamiseen on tulossa opas. Koneyrittäjät, Kuntaliitto ja Rakennustieto valmistelevat opasta, joka käsittelee pienten kuntien ja kaupunkien yhdyskuntateknisten urakoiden kilpailuttamista. Tavoitteena on edistää myös paikallisten yrittäjien pääsyä mukaan urakkakilpailuihin.

Selvityksen mukaan yhteiskuntateknisten urakoiden kilpailutusohjeiden käyttöönottoon myönteisesti suhtautui 84 prosenttia vastaajista. Pienten kuntien vastaajat suhtautuivat myönteisemmin näihin hankintaohjeisiin ja olivat valmiita ottamaan niitä käyttöönsä.

-    Kannustamme pieniä kuntia tekemään keskinäistä yhteistyötä hankinnoissa ja pitämään hankintoihin liittyvän päätöksenteon omissa käsissään, Peltola sanoo.

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Matti Peltola, Koneyrittäjät, puh. 040 9009 412
toimitusjohtaja Iiro Lehtonen, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL, puh. 040 502 8181

Reilu kuljetus -opas
Tiivistelmä selvityksestä

Kuvaajat:
1.    Vastaajien arviot oman kuntansa hankintaosaamisen tasosta.

arviot
2.    Millaisella painoarvolla eri osa-alueet pitäisi huomioida hankinnoissa?

painoarvot

Aula Research Oy toteutti Koneyrittäjät ry:n ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n toimeksiannosta suomalaisten kuntien poliittisten päättäjien, viranhaltijoiden ja energiayhtiöiden edustajien keskuudessa kyselytutkimuksen kuntien hankinnoista ja hankintaosaamisesta. Kyselytutkimukseen vastaamaan kutsuttiin kunnanhallitusten ja kunnanvaltuuston puheenjohtajistoa, kunnan-/kaupunginjohtajia, teknisiä johtajia, hankintapäälliköitä/-asiantuntijoita, jätelautakuntien jäseniä sekä kunnallisten energiayhtiöiden hallitusten puheenjohtajia ja toimitusjohtajia. Kyselytutkimuksen otos kerättiin aikavälillä 29.6.–30.8.2020 sähköisesti sekä puhelinhaastatteluin.

Koneyrittäjät ry on energia-, maarakennus- ja metsäalan koneyrittäjien valtakunnallinen yrittäjä- ja työnantajajärjestö. www.koneyrittajat.fi @koneyrittajat

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö. Järjestön jäsenistöön kuuluu noin 4 500 kuljetusyritystä ympäri Suomea. www.skal.fi @SKALry

 

Koneyrittäjät - Koneyrittäjät ja Finnmetko Oy

puh. 040 900 9410

Toimisto
avoinna klo 8.30 - 16.00
kesäaikaan 8.30 - 15.00
Sitratie 7
00420 Helsinki
etunimi.sukunimi@koneyrittajat.fi
Toimihenkilöiden yhteystiedot

Aluetoimistot:
Arvi Kariston katu 7
13100 Hämeenlinna
puh. 040 9009 419

Tietosuojaseloste.

Medialle

Tiedotteet