Tiedote 16.9.2020 klo 16:15

Hallitus kasvattaa työttömyyttä turveveropäätöksellään

Hallitus on päättänyt korottaa turveveroa 2,7 euroa/MWh.  Veronkorotus uhkaa romahduttaa turpeen käytön nopeassa tahdissa. Päätöksestä seuraa nopea energiaturvetuotannon alasajo lähivuosina. Samalla noin 1500 henkilötyövuotta työtä katoaa. Turveveron korotus johtaa myös turveveron tuoton romahtamiseen.

-    Päätös on hallitusohjelman vastainen, koska tällä päätöksellä turpeen käytön puolitus jopa ylittyy ja se tapahtuu paljon nopeammin kuin vuoteen 2030 mennessä. Nyt käyttö romahtaa jo muutaman vuoden kuluessa. Lisäksi turveveron korotus johtaa myös kuitupuun polttoon, vaikka hallitusohjelman mukaan on pidettävä huolta siitä, ettei ainespuuta ohjaudu polttoon, sanoo Koneyrittäjien varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.

-    Päätös vähentää turvealalta työtä lähivuosina ainakin 1500 henkilötyövuotta. Pienemmästäkin työpaikkojen määrän vähennyksestä on Suomessa julistettu paikallisia hätätiloja. Nyt hallitus auttaa työttömyyden kasvua. Turpeen korvaamiseksi ajateltu puu kun todennäköisimmin tarkoittaa tuontipuuta. Työ siirtyy ulkomaille.

-    Lisäksi hallitusohjemassa on todettu turpeen huoltovarmuusroolin säilyvän. Tämäkin on turveveropäätöksen jälkeen vain sanahelinää, Jaakkola sanoo.

TEM tilasi AFRYltä toukokuussa selvityksen, jossa tarkasteltiin, miten turpeen käyttö muuttuu erilaisilla veronkorotuksen ja päästöoikeuden hinnan tasoilla. Selvityksen tulokset kertovat selkeästi, mitä suunnilleen nyt päätetyn suuruinen turveveron korotus tarkoittaa. Se pudottaa turpeen käytön viidesosaan vuosien 2016–2018 keskimääräisestä käyttötasosta, kun päästöoikeuden hinta on alempi kuin se on nyt.  Samalla noin 1500 henkilötyövuotta työtä katoaa alalta ja turvetuotantomaakunnista.

AFRYn selvityksessä tarkasteltiin myös energiantuottajien puustamaksukykyä. Energialaitoksen puustamaksukyky kuvaa laitoksen kykyä maksaa puupolttoaineesta verrattuna halvimpaan vaihtoehtoiseen polttoaineeseen, jota voidaan käyttää rinnakkaispoltossa. Turveveron korotus nostaa halvimman vaihtoehdon eli turpeen hintaa ja siten nostaa energiantuottajien puustamaksukykyä. Kaikki tarkastellut veronkorotustasot kaikilla päästöoikeusvaihtoehdoilla nostivat puustamaksukyvyn tasolle, josta alkaen sillä voi olla vaikutusta teollisuuden kuitupuun hintaan.

-    Hallitus ajaa tällä turveveropäätöksellä energiantuottajia hankkimaan kuitupuuta polttoon turpeen tilalle. Energialaitosten puustamaksukyky nousee tasolle, joka on omiaan nostamaan kuitupuun hintaa. Toivottavasti tästä ei seuraa, että jokin puunjalostuslaitos suljetaan, koska toimintaympäristö muuttuu epävakaaksi. Tällöin kärsijöinä ovat metsänomistajat ja kaikki muut puunkäytöstä elantonsa saavat, Simo Jaakkola toteaa.

-    Turveyrittäjillä on kalustossaan ja soissaan kiinni suuret investoinnit. Mikäli turvetuotanto ajetaan nyt näin nopeutetusti alas, alasajo tapahtuu hallitsemattomasti eikä yrittäjille jää aikaa tarvittavalle sopeutumiselle ja oikeudenmukaisen siirtymän rahoitusapukin jää hyödyntämättä, sanoo Koneyrittäjien varapuheenjohtaja ja energiavaliokunnan puheenjohtaja Marko Vainionpää.

Lisätietoja:     
varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola, puh. 040 900 9414
varapuheenjohtaja Marko Vainionpää, puh. 0400 239 140

 

Koneyrittäjät - Koneyrittäjät ja Finnmetko Oy

puh. 040 900 9410

Toimisto
avoinna klo 8.30 - 16.00
kesäaikaan 8.30 - 15.00
Sitratie 7
00420 Helsinki
etunimi.sukunimi@koneyrittajat.fi
Toimihenkilöiden yhteystiedot

Aluetoimistot:
Arvi Kariston katu 7
13100 Hämeenlinna
puh. 040 9009 419

Tietosuojaseloste.

Medialle

Tiedotteet