Etusivu > Medialle > Tiedotteet

Tiedote 11.12.2019 klo 14.12

Syyskunnostusten laiminlyönti vaikeuttaa teiden talvikunnossapitoa

Viime talvena nostettiin teiden talvihoitoluokkia ja talvihoitoon panostettiin varsinkin pääteillä. Valitettavasti alempi tieverkko unohdettiin. Sorateiden talvikuntoon voisi vaikuttaa oikea-aikaisilla syyskunnostuksilla.

-    Tienkäyttäjät kohtaisivat sorateillä huomattavasti vähemmän talven ja kelirikkokauden ongelmia, jos teille olisi tehty oikea-aikainen syyskunnostus, muistuttaa Koneyrittäjien maarakennusvaliokunnan puheenjohtaja Seppo Saarelainen.

-    Hyvään syyskunnostukseen kuuluu hoitokerrosten paksuuden varmistaminen, tienpinnan muotoilu ja kaatojen suunnan varmistaminen.

Vesi poistuu kunnostetun tien pinnalta paremmin, eikä se pääse tunkeutumaan tien kantaviin kerroksiin. Tien runko säästyy veden aiheuttamilta vahingoilta.

-    Syyskunnostukset ovat jääneet monin paikoin kokonaan tekemättä tai niissä on tingitty hoitomurskeen määrissä, ja nämä vaikeuttavat talvihoidon alkua. Hyväkään kalusto ei auta, jos tieltä puuttuvat tarvittavat hoitomurskekerrokset.

Pientieverkko on elinkeinoelämälle tärkeä. Alempiasteisen tiestön kunto on esimerkiksi biotaloudessa oleellinen tekijä, sillä kumipyörillä kulkevat sekä biotalouden puuvirrat metsästä tehtaille että puunkorjuuseen tarvittavat työkoneet ja työntekijät metsiin.

-    Varsinkin eteläisessä Suomessa joulukuun vaihtelevat säät ovat jo nyt heikentäneet laiminlyötyjä teitä. Ensimmäiset auraukset ennen polannekerroksen muodostumista on tehtävä todella varoen, jotta aurat eivät rikkoonnu tienpinnan epätasaisuuden vuoksi. Kunnossapitoyrittäjille syntyy ylimääräisiä kustannuksia rikkoontuneen kaluston korjauksista, Saarelainen kuvaa tilannetta.

Lisätietoja:    
maarakennusvaliokunnan puheenjohtaja Seppo Saarelainen, puh. 050 390 4361
toimialapäällikkö Markku Leskinen, puh. 040 9009 413

Koneyrittäjät ry on energia-, maarakennus- ja metsäalan koneyrittäjien valtakunnallinen yrittäjä- ja työnantajajärjestö.

 

Koneyrittäjät - Koneyrittäjät ja Finnmetko Oy

puh. 040 900 9410

Toimisto
avoinna klo 8.30 - 16.00
kesäaikaan 8.30 - 15.00
Sitratie 7
00420 Helsinki
etunimi.sukunimi@koneyrittajat.fi
Toimihenkilöiden yhteystiedot

Aluetoimistot:
Arvi Kariston katu 7
13100 Hämeenlinna
puh. 040 9009 419

Tietosuojaseloste.

Medialle

Tiedotteet