Tiedote 25.10.2014
Polttoöljyn valmisteveronpalautus työkonekäyttäjille edistäisi kotimaisen energian käyttöä ja kansallista biotalousstrategiaa, totesi puheenjohtaja Asko Piirainen avajaispuheessaan Koneyrittäjien 45. liittokokouksessa Hämeenlinnassa. Valmisteveronpalautus työkonekäyttäjille olisi perusteltua myös maa- ja vesirakentamisessa.
Piirainen ehdotti polttoöljyn valmisteveron palautusjärjestelmää työkonekäyttäjille. Järjestelmä on jo olemassa maataloudessa ja sen käyttöönotto myös työkonekäytössä olisi perusteltua.
- Vastaava menettely olisi perusteltua muussakin yhteiskuntaa palvelevassa polttoaineen työkonekäytössä, kuten maa- ja vesirakentamisessa mukaan lukien teiden ylläpito, sekä muussa kuin tieliikenteessä käytettävissä ajoneuvoissa.
Polttoaineen korkea valmistevero nostaa konetyön kustannuksia ja vaikeuttaa sitä kautta uusiutuvien kotimaisten energiaraaka-aineiden käyttöä. Verorasitus ulottuu myös julkiseen talouteen esimerkiksi teiden kunnossapidon ja korjauksen työkustannusten nousun kautta. Palautejärjestelmällä nämä haitat pienenisivät.
Piiraisen ehdotuksessa valmisteveronpalautukseen olisivat oikeutettuja metsätaloudessa toimivat yritykset, maarakennusyritykset sekä turvetyömailla käytettävät traktorit.
- Kun aines- ja energiapuun korjuussa käytetään työkonekäytössä yli 100 miljoonaa lit-aa moottoripolttoöljyä, malli mahdollistaisi yli 15 miljoonan euron piristysruiskeen uusiutuvan raaka-aineen käytön edistämiseen niin energiantuotannossa kuin metsä-teollisuudessakin. Mikä parasta, malli olisi kilpailuneutraali aines- ja energiapuun korjuun osalta, jolloin tästä ei tarvitsisi peistä taittaa, Piirainen sanoi.
Lisätiedot:
Puheenjohtaja
Asko Piirainen, puh. 0500 685 284
Toimitusjohtaja
Matti Peltola, puh. 040 9009 412
Koneyrittäjien liitto on 2500:n energia-, maarakennus- ja metsäalan koneyrittäjän valta-kunnallinen yrittäjä- ja työnantajajärjestö.
Koneyrittäjät - Koneyrittäjät ja Finnmetko Oy
puh. 040 900 9410
Toimisto
avoinna klo 8.30 - 16.00
kesäaikaan 8.30 - 15.00
Sitratie 7
00420 Helsinki
etunimi.sukunimi@koneyrittajat.fi
Toimihenkilöiden yhteystiedot
Aluetoimistot:
Arvi Kariston katu 7
13100 Hämeenlinna
puh. 040 9009 419
Toiminta
Jäseneksi
Yhdistykset
Medialle