03.10.2015 klo 08:30
Tuottavuus maarakennusalalla paranee, kun tietomallintaminen saadaan tehokkaaseen käyttöön. Maarakennusala kehittää toimintatapoja sekä uusia palveluja, joiden avulla suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito sovitetaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Tuottavuuden lisäksi myös laatu paranee, totesi Koneyrittäjien toimialapäällikkö Markku Leskinen Länsirannikon Konepäivillä Ulvilassa 3.10.2015.
Koneyrittäjät ovat myös liittona mukana kehittämässä alan tietomallinnusta. Koneyrittäjät on ottanut yhdeksi ensi vuoden tavoitteekseen verkoston muodostamisen maarakentamiseen liittyviä mallinnuspalveluita myyvien yritysten ja 3D-ohjauslaitteita omistavien jäsenyrittäjien välille. ´
- Tarkoitus on lisätä 3D-ohjauslaitteiden käyttöä, kertoo Leskinen.
Toimialapäällikkö Markku Leskinen odottaa mallinnuksen sekä uusien sovellusten ja toimintatapojen tuovan etua myös koneyrittäjille.
- Työmaan suunnittelutiedot saadaan jo siirrettyä maarakennuskoneisiin ja ohjausjärjestelmä opastaa kuljettajaa tekemään työt suunnitelmien mukaisesti.
- Tietomallinnus mahdollistaa tiedon kulun myös toiseen suuntaan. Tietomallinnus tuottaa maarakennusyrittäjille reaaliaikaista seuranta- ja tehokkuustietoa ja yritysten tehokkuuden ja taloudellisuuden seuraaminen paranee, Leskinen arvioi.
Tietomallinnus vaatii uuden omaksumista. Alan kiinnostavuus kasvaa mutta samalla on huolehdittava jo alalla olevien yritysten osaamisesta.
- Maarakennuskoneiden kuljettajien työympäristö kehittyy tietotekniikkapainotteisemmaksi. Nuoret omaksunevat hyvin uuden tekniikan vaatimukset ja osaltaan uusi työympäristö voi lisätä kiinnostusta maarakennusalan kuljettajakoulutukseen.
- Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että alalla jo työskentelevät sekä alan yrittäjät saavat riittävää tukea tietomallinnuksen käyttöönottoon ja tehokkaaseen hyödyntämiseen, Markku Leskinen toteaa.
Tietomalli on rakennuksen tai infrakohteen ja rakennusprosessin koko elinkaaren aikaisten tietojen kokonaisuus digitaalisessa muodossa. Tämän kolmiulotteisen tietokonemallin tarkoituksena on koota kaikki tarvittava tieto yhteen, jotta tiedon hyödyntäminen on helppoa. Käytännössä tietomallinnuksen hyödyntäminen maarakennustyömailla vaatii koneyrityksiltä investointeja laitteistoihin sekä osaamisen kehittämiseen.
Lisätietoja: toimialapäällikkö Markku Leskinen, puh. 040 9009 413
Koneyrittäjien liitto on 2 500:n energia-, maarakennus- ja metsäkonealan koneyrittäjän edunvalvonta- ja työmarkkinajärjestö.
Koneyrittäjät - Koneyrittäjät ja Finnmetko Oy
puh. 040 900 9410
Toimisto
avoinna klo 8.30 - 16.00
kesäaikaan 8.30 - 15.00
Sitratie 7
00420 Helsinki
etunimi.sukunimi@koneyrittajat.fi
Toimihenkilöiden yhteystiedot
Aluetoimistot:
Arvi Kariston katu 7
13100 Hämeenlinna
puh. 040 9009 419
Toiminta
Jäseneksi
Yhdistykset
Medialle