Etusivu »

Koneyrittäjä-lehti

Koneyrittäjä on valtakunnallinen ammattilehti energia-, maarakennus-, metsäalan koneyrittäjille sekä näiden alojen ja eri sidosryhmien päättäjille ja ammattilaisille. Lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Lehteä kustantaa ja julkaisee FinnMetko Oy.

Koneyrittäjä käsittelee

  • koneyrittämisen edellytyksiä
  • yritystaloutta
  • yrittäjien markkinoiden uutisia
  • rahoitusta sekä vakuutus- ja verotusasioita
  • alan tutkimustuloksia ja yhteiskunnallista pätöksentekoa
  • kone- ja työtekniikkaa
  • huolto- ja varaosapalveluita
  • alan valmistaja- ja markkinointiyhtiöitä

Lehden vakinaiseen toimituskuntaan kuuluu päätoimittajan ja toimitussihteerin lisäksi kaksi omaa ja kuusi Koneyrittäjien liiton henkilökuntaan kuuluvaa toimittajaa. Lehdellä  on vakituiset free lancer -avustajat. Lehdessä julkaistaan myös alan asiantuntijoiden ja tutkijoiden artikkeleita.

Koneyrittäjä-lehti on perustettu vuonna 1969 ja sen julkaisija oli vuoteen 1994 saakka Koneyrittäjien liitto. Nykyinen julkaisija FinnMetko Oy on Koneyrittäjien liiton omistama julkaisuyhtiö, jonka toimialana on koneyrittämiseen ja siihen kohdentuvaan markkinointiin liittyvien palveluiden tuottaminen.